Lääketeollisuus ry:n jäsenyritykset julkaisivat toukokuun lopussa 2016 ensi kertaa terveydenhuollon ammattilaisille maksamansa asiantuntijapalkkiot, matkakulut ja vastaavat etuudet. Huomioitavaa on, se että omissa tiedotteissaan Lääketeollisuus puhui ”tiedoista, jotka koskevat yhteistyötä”; sanaa ”taloudelliset sidonnaisuudet” ei tiedotteessa käytetty. Tietoinen ja ymmärrettävä viestintäkulma, joka kiinnittää huomion nimenomaan yhteistyöhön, joka on ilmiönä toki välttämätön.

Helsingin Sanomat tarttui asiaan pääkirjoituksessaan ihmetellen sitä, miksi vain 65 prosenttia etuuksia saaneista terveydenhuollon ammattilaisista antoi luvan nimensä julkistamiseen.

Itse en usko, että suurin ongelma on nimensä julkistaneiden tai julkistamatta jättämisen määrä. Moni suomalainen – muukin ammattilainen kuin lääkäri, ei mielellään kerro tulojaan – olivat ne sivu- tai päätuloja. Sitä paitsi tehdystä työstä on saatava palkkio. Huomion arvoinen olisi sekin prosentti lääkäreistä, joka ei tällaista yhteistyötä lainkaan tee; heitäkin on paljon.

Voisiko tutkimusrahoitusta avata?

Järjestelmä on kuitenkin vielä monestakin syystä epätäydellinen.

Ensinnäkin sidonnaisuusilmoitus sisältää lääkeyritysten yksittäisille lääkäreille maksamat koulutus- ja konsultointikustannukset sekä tietyt matkakulut. Tutkimusrahoitus sekä suuret institutionaaliset yhteistyösopimukset eivät ole julkisia. Lääketeollisuus ry ilmoitti sen jäsenyrityksien investoineen Suomeen viime vuonna 220 miljoonaa euroa. Tästä rahasta suurin osa kului tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tuotantoon. Moni tutkijalääkäri saa siis lääkeyritykseltä palkkaa, mutta näitä summia ei julkisteta.

Lääketeollisuuden tuki lääketutkimukselle on itsessään tärkeä asia. Se mahdollistaa kliinisten lääketutkimusten tekemisen Suomessa, tuo lääketutkimukseen akateemista riippumattomuutta ja ylipäätään mahdollistaa uusien hoitojen kehittymisen. Myös lääkäreistä suuri osa suhtautuu siihen myönteisesti. Miksi se ei siis ole avoimempaa?

Ongelma järjestelmässä on myös siinä, että ilmoitusvelvollisuus koskee vain lääkkeitä. Laiteteollisuuden, IT-järjestelmämyyjien ja muiden tahojen harjoittama yhteistyö ei kuulu ilmoitusvelvollisuuden piiriin laisinkaan.

Kolmas ongelma on tiedon hajanaisuus. Sitkeinkään kansalainen tuskin jaksaa käydä joka ikisen yrityksen, joita on Lääketeollisuus ry:n sivuilla linkattuna yli 30, sivuilla katsomassa pienellä präntättyjä tilastoja. Taulukot eivät ole yhdenmukaisia: joissakin edunsaajat ovat etunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, toisissa sukunimen, ja niin edelleen.

Vanha kunnon ”kahvikuppisääntö”

Sidonnaisuudesta puhuttaessa muistan joskus sanotun, että kupin kahvia voi nauttia jonkun muun piikkiin, mutta jo ilmainen lounas on sidonnaisuus.

Pikaisesti katsoen lääketeollisuuden edustajien sekä lääkäreiden tekemän yhteistyön summat eivät ole suurensuuria – yhdeksästä eurosta 19 000:een – viisinumeroinen luku on jo poikkeus. Toisaalta sama lääkäri on voinut tehdä yhteistyötä useamman lääkeyrityksen kanssa. Yhteistyötietoja ei löydy mistään yhdestä paikasta keskitetysti. Itse asiassa moni lääkäri kokee, että yhteistyötä pitää tehdä kaikkien, mieluiten kilpailevien, lääkeyritysten kanssa; silloin uskottavuus kärsii vähiten.

Lisäksi keskustelu siitä, miten ja missä vaikuttamista oikeasti tapahtuu, on edelleen vaillinaista. Me LSV:ssä muistutamme omassa esitteessämme ”Terve suhde lääketeollisuuteen”, että myös mainonta ja markkinointi vaikuttavat lääkäreihin. Tutkimuksissa on havaittu, että mitättömiltäkin tuntuvat lahjat – kuten logoilla varustetut kynät ja lehtiöt – vaikuttavat lääketieteen opiskelijoiden asenteisiin ja sittemmin heidän kirjoittamiinsa lääkkeisiin. Digiaikana yritykset osaavat käyttää myös algoritmejä ja suunnata lääkäreille kohdennettua mainontaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Jokaisella yhteiskunnassa toimivalla henkilöllä on sidonnaisuuksia. Lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten sidonnaisuuksien julkisuus ja jatkuva pohdiskelu on kuitenkin erityisen tärkeää, sillä harva potilas pystyy tekemään valistuneita päätöksiä lääkkeistä. Potilaan ja lääketeollisuuden paras eivät aina kohtaa. Oikeastaan onkin ironista, että lääkärien jatkokoulutus on niin vahvasti lääketeollisuuden varassa. Vanha ajatus prosenttiliikkeestä, jossa yksi prosentti sote-menoista budjetoitaisiin riippumattomaan jatkokoulutukseen, ei kuulosta huonolta.

Joka tapauksessa Lääketeollisuus ry:n ilmoitus on liike oikeaan suuntaan. Vähintäänkin se pitää huolen siitä, että kerran vuodessa asia nousee julkiseen tarkasteluun ja keskusteluun.

Sinä päivänä, kun nimensäkin antaa julki sata prosenttia, ollaan jo hyvässä tilanteessa.

Salla Nazarenko

Kirjoittaja on YTM, LSV:n toiminnanjohtaja ja Transparency Suomi ry:n hallituksen jäsen. Tämän bloggauksen tekoon osallistuivat LSV:n politiikkajaoston aktiivit.