Raskaudenaikaisen lääkehoidon hanke Angolassa
Angolan äitiyskuolleisuus on maailman korkeimpia, valtaosa synnytyksistä tapahtuu kotona ja lääkkeiden/hoitotarvikkeiden saatavuus sairaaloissa on heikkoa.
Sairaankuljetuksesta on huutava pula, ambulansseja löytyy vain joistakin terveyskeskuksista. Viime vuosina on kuitenkin tiettyä parannusta näkynyt maan uuden
malariantorjuntaohjelman ja tieverkoston parantamisen myötä.
LSV:n Angolahanke on vuodesta 2006 tarjonnut lääkkeitä ja hoitotarvikkeita raskaana
oleville naisille ja heidän vastasyntyneilleen vakuutusidean tapaan. Maksamalla osallistumismaksun, paraikaa 6 euroa paikallisessa rahassa, äiti saa kaikki
tarvitsemansa lääkkeet ja hoitotarvikkeet sekä normaalia raskautta, synnytystä ja lapsivuodetta että myös komplikaatioita varten. Komplikaatioista vakava malaria,
synnytysvuoto ja keisarileikkausta vaativa synnytys ovat yleisimpia. Kerätyillä maksuilla on tarkoitus taata hankkeen jatkomahdollisuudet LSV:n tuen loputtua.
Hanke on kehittänyt hoitonormeja, jatkokouluttanut hoitajia, kerännyt tilastoa lääkkeiden käytöstä ja saavutetuista hoitotuloksista sekä kiertänyt
kylissä antaen kansanvalistusta raskauteen ja synnytykseen liittyvistä riskeistä.
Alkuvuodesta 2009 hanke avustaa potilaskuljetusta kylistä
polkupyöräkärryjä ja moottoripyöräambulansseja käyttäen.
Hanke toteutetaan Lounais-Angolassa sijaitsevan Huilan maakunnan äitiyshuoltoryhmän
kanssa. Hankkeeseen osallistuvat kolme terveyskeskusta ja yksi aluesairaala, missä yhteensä hoidetaan noin 12 000 raskaana olevaa ja 3 200 synnytystä vuodessa.
Paikallisesta hallinnosta vastaa ylihoitajista, kuntahallituksista, kyläpäälliköistä ja kirkkojen edustajista koostuva johtokunta.
Hankkeeseen on tähän
asti osallistunut selvästi suunniteltua vähemmän äitejä, vain noin 4000. Muuten toteutus on sujunut hyvin sekä kliinisesti että hallinnollisesti. Hanke on
asiakkaittensa parissa saavuttanut hyvin pienen kuolleisuuden verrattuna alueen yleiseen äitiyskuolleisuuteen.
Ulkoministeriön tukea on hankkeelle
myönnetty yhteensä 145 425 Euroa vuosille 2005-2010. Tuella on alkuvuoteen 2009 mennessä ostettu lääkkeitä 5000 raskaana oleville ja
polkupyörä-moottoripyöräkärryjä potilaskuljetusta varten 6 kylään, sekä koulutettu hoitajia ja potilaskuljettajia, tuettu hallintoa ja kansanvalistusta
kylissä. Lisäksi suomalainen gynekologi työskentelee alueella hankkeen kustantamana 4 kuukautta vuodessa. Hanketta monitoroimassa kävi vuosina 2007 ja 2008 LSV:n
lähettämä lääkäri.
Vuonna 2010 hanke vastaanottaa loppuvuodesta 2009 ostetut, 4000 äidille tarkoitetut lääkkeet, jatkaa lääkejakelua,
tilastoseurantaa ja kansanvalistusta, sekä monitoroi potilaskuljetusta. Tulossa ovat LSV:n monitorointimatka alkuvuonna 2010 ja paikallinen evaluointi hankkeen
lääke-, potilaskuljetus- ja kansanvalistuskomponenteista vuosien 2010/2011 vaihteessa.
Yhteyshenkilö: Birgitta Lång birgitta.lang (at) fimnet.fi
|